maanantai 26. syyskuuta 2016

Riittävän hyvä vanhemmuus

Vuosien mittaan sitä on törmännyt jos jonkinlaisiin perheisiin ja kasvatusmalleihin. On maalaisjärkeä ja perinteitä, on lapsen ehdoilla kohtaamista ja positiiviseen palautteeseen perustuvaa, negatiivisia kokemuksia välttäviä kasvatusmalleja. On uskonnon sävyttämää elämää. Sitten on se varjopuoli. Perhe-elämää varjoissa moninaisine ongelmineen.

Kun oma lapsi oli tuloillaan, huomasin suhtautuvani uudella lailla lapsiin, niiden elinympäristöön ja hyvinvointiin. Ihastelin kummilasteni vanhempia ja sitä miten pitkäjännitteisesti he ovat onnistuneet kasvattamaan reippaita, hyväkäytöksisiä lapsia. Tunsin ajoin voimattomuuttakin; onkohan musta tohon? Mitä jos en osaakaan?

Vastaavasti lehtijutut lasten kaltoinkohtelusta ja hyväksikäytöstä osuvat nykyään entistä kipeämmin sydämeen. Kun sylissä on pieni käärö, ei mieli voi ymmärtää, miten joku voisi tehdä lapselleen pahaa. Tuolle viattomalla ihmistaimelle. Mutta sitä tapahtuu, päivittäin. Männä viikolla uutisoitiin vajaan vuoden ikäisestä lapsesta, jolta oli löydetty elimistöstään korvaushoitolääkkeitä. Päihdeyksikön ylilääkäri tuumaa, että joskus on törmännyt tilanteeseen jossa lapsi on päässyt käsiksi vanhemman lääkkeisiin. Mutta koskaan se ei ole ollut tahallista. Tai sitten sitä ei vain ole myönnetty? Mielessäni kytee nytkin epäily. Onhan kyseessä alle 1-vuotias.

Mielikuvituksen tie on nopea; Vanhemmat ovat korvaushoidossa ja lastensuojelun asiakkaita. -> Tulee retkahdus, oheiskäyttöä. -> Kutsutaan yllätysseuloille. -> Tulee pelko huoltajuuden ja lapsen menettämisestä. -> Tarvitaan puhdasta virtsaa, jota saisi kerättyä lapselta. -> Ongelma: virtsa on liian puhdas. Siinä ei ole korvaushoitolääkettä. -> Hoidetaan asia antamalla lapselle pieni määrä. -> Yliannostus.

Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen päihdeperhe, jossa tuo kauhistuttava konsti keksitään. Onhan jokaisella vanhemmalla sisäsyntyinen tarve saada pitää lapsensa. Hinnalla millä hyvänsä. Lasta ei haluta luovuttaa vieraille, vaikka se olisi kaikille parempi. Siitäpä mieleen muistuu uutisissa pyörinyt Vilja Eerikan tapaus, joka kärjistyi kiusaamisen ja kaltoinkohtelun päätteeksi lapsen surmaamiseen. Järkyttävää. Ajatus ahdistaa, kurkkua kuristaa, kuvottaa. Tuntuu kaukaiselta, epätodelliselta. Silti, tänäänkin, moni lapsi elää perheessä, jossa elämää terrorisoi oma vanhempi.

Näitä kun miettii, niin suojeluvaisto omaa tytärtä kohtaan saa ennenkokemattomat mittasuhteet. Tekee mieli vain pidellä pienokaista rinnallaan ja luvata, että on superäiti joka hoitaa kaiken. Hetken päästä lapsi kuitenkin itkee selittämätöntä itkuaan. Tunnet riittämättömyyttä kun et tiedä hänen vaivaansa etkä onnistukaan sitä poistamaan. Olet vain läsnä. Mietit, osaanko tätä? Mitä tästä tulee? Niinä hetkinä eeppisen lastenpsykiatri Jari Sinkkosen sanat valaisevat tietä: Avainsana on riittävän hyvä vanhemmuus. Ei täydellinen, ei edes täydellisyyttä tavoitteleva. Riittävän hyvä.

Vertaamatta muihin peilaan sanoja itseeni vanhemmuuden alkumetreillä. Riittävän hyvä. Kaikkinen monilokeroisine ulottuvuuksineen. Helppoina ja haastavina aikoina. Emme ehkä käännä elämäämme pyörimään Taavan ympärillä. Sillä - kuten kuopuskummilapseni äiti viisaasti totesi - vanhempien elämä oli ensin. Taava tuli osaksi meidän elämää, eikä elämämme lopu vaikka toki muokkaamme sitä lapselliseksi. Olkoon se onni tai onnettomuus, mutta lapset eivät valitettavasti voi valita vanhempiaan. Luulen kuitenkin, et vanhemmuuden arpapelissä Taava sai ihan hyvät kortit, kaksi punaista rouvaa. Riittävän hyvä vanhemmuus -  siihen pystynemme kyllä. Maalaisjärjellä ja läsnäololla uskoakseni pötkii jo pitkälle :)

torstai 22. syyskuuta 2016

Kasvua, kehitystä ja kontrolleja

Vastasyntyneen kehitys on huimaa seurattavaa. Pienet posket pyöristyvät, kaksoisleuka ilmestyy ja reisiin tulee vauvamakkaraa. Alkuun tuntuu, et kaikki vaatteet pyörivät päällä, mut pian se muuttuu. Kun elokuun 10.päivä kotiuduttiin, Taava painoi 2862g. Syyskuun alussa lastenneuvolan terkan kotikäynnillä Taava oli kerännyt painoa kilon verran painaen jo 3870g. Viime viikolla oli neuvolalääkäri, jossa grammamääräksi mitattiin 4350g ja senteiksi 53cm. Painoa on kerääntynyt keskimäärin 250g viikossa ja hoikan neidin painokäyrä on syöksähtänyt miinuspuolelta keskikäyrän yli plussalle. Hyvä niin. Muutenkin neuvolaseurannassa on kaikki ollut kunnossa. Sydän ja keuhkot kullostavat normaaleilta ja reisivaltimopulssit, kallon luut sekä lonkat ok. Heijasteet tulevat vielä normaalisti, mitä nyt laiskana askeltajana kävelyheijaste on jäämässä pois.

Labrassa vuoroa odotellen
On se jännää, et miten oman lapsen tutkimuksia jännittää. Ei pelkästään tuloksia, vaan itse toimenpiteitäkin, vaikka itse on pitänyt lukemattomia kertoja kiinni vastasyntyneestä eri tutkimusten, näytteidenoton ja calmette-rokotusten yhteydessä. Sen huomasin kun raskaudenaikaisen uä-löydöksen vuoksi kävimme elokuussa sairaalassa munuaiskontrolleissa. Eteenkin labra ja sinne varattu puolen tunnin aika juili vatsanpohjassani etukäteen. Tuntui hurjalta ajatella miten kolmikiloisesta vauvasta löytyy käsivarren taipeesta verisuoni, josta saadaan useampi putkilo verta, kun äidinkin suonet on vaikeesti löydettävissä. Loppupeleissä näytteenotto meni hyvin. Labran koko henkilökunta (eli kaikki kaksi, mut "koko hlö-kunta" kuulostaa dramaattiselta :D), piti tytön kädestä kiinni ja puuhasi näytettä. Mä koitin rauhotella leijonaneitoa 20% glukoosilla, joka toimii vastasyntyneen kivunhoidossa varsin hyvin.

Vatsan ja munuaisten ultrakin meni mukavasti. Radiologi oli rauhallinen ja hoitaja hymysuinen. Lasten tutkimushuone oli täynnä jos jonkin viihdykettä, mut eipä pari-kolmeviikkoinen niiden päälle vielä perustanut. Hoitaja ja Eira pitelivät Taavaa paikoillaan, minä seurailin silmä kovana uä-kuvaa. Radiologilta saatiin jo huojentavat uutiset, kun uä:ssä ei näkynyt mitään erityistä. Hyvät uutiset vahvistuivat myöhemmin kun lastenlääkäri soitti ilmoittaakseen myös labrojen olleen ok. Jatkossa siis siirrymme normaalikaavan mukaiseen neuvolaseurantaan. Se jos mikä oli ilouutinen :)

Nyt voimme ilman erikoisempia huolia seurata Taavan kehitystä. Sitä miten viikko viikolta katse terävöityy, kulmat kurtistuu pohdintaan. Miten hymyheijasteiden joukkoon viime viikolla eksyi ensimmäinen äideille suunnattu sosiaalinen hymy. Miten tällä viikolla neito on aloittanut seurusteluharjoitukset. Ensin leikkidinon ja halikissan kanssa, sittemmin seurusteruyritykseksi tulkittavia äännähtelyjä on satunnaisesti tullut äideillekin. Tai sitten me vain kuvittelemme niin. Pääosin hän hiljaisena tuijottelee kun me juttelemme, ehkä kokee ettei saa suunvuoroa.

Hyvä juhlameno, rento takakeno
Niin se menee. Yhtenä päivänä ynisevästä kerästä tulee vuorovaikutteinen pieni ihminen - hups. Helposti sitä varmaan huomaa odottavansa jotain seuraavaa; ensisanaa, jokelteluja, kierähdystä, ensimmäisiä liikkeellelähtöyrityksiä. Samalla iskee haikeus, kun taakse jää se ensiaika pikkukäärön kanssa. Siksi tuleekin päivittäin pysähdyttyä. Tänään tää on parasta just näin :)

maanantai 19. syyskuuta 2016

Emerituspääkaupungin päivä

Vuosittain kuulas syyskuun kolmas sunnuntai saa kantaa Turun päivän leimaa. Vuodesta -61 asti on vietetty päivää, jonka päätavoitteena on saada lähikuntien kansa ja kaupunkilaiset tutustumaan kotipaikkakuntaansa. Turun päivä on perinteisesti ollut kolean aurinkoinen täyttäen kadut uteliaista ihmisistä. Ja mikäpäs siinä kierrellessä kun maksutonta nähtävää ja koettavaa on joka kulmassa.

Ohjelmaa on kaiken ikäisille ja lista on niin pitkä ettei millään päivässä ehdi kaikkea, vaan on valittava kirsikat kakusta omien mieltymysten mukaan. Aamu avautuu Tuomiokirkon kellojen kuminaan. Sen jälkeen partaveitsiväki pääsee nostamaan tanssijalkaa kun kauppatorin Heikin markkinoilla kajahtaa toritanssit. Jokirannassa koko perhe voi seurata kuinka Aurajokea puhdistetaan sukeltaen. Forum Marinumin pihalla pääsee tutustumaam nykyaikaisen sataman toimintaan ja vastapainoksi sekä keskuspaloasemalla että vesilaitosmuseolla kierrätetään väkeä tutustumassa pelaatustoimen ja vedenjakelun pitkään taipaleeseen aina 1800-luvulta alkaen.

Vanha kirjapaino Käsityöläismäen museokylässä
Kaikki museot ovat avoinna ja niissä kiertäminen on pääosin ilmaista. (Poikkeuksena tänä vuonna oli Turun taidemuseo, jossa oli Helene Schjerfbeckin näyttelyn avajaisviikonloppu.) Kulttuurinnälkäisille on helppo suositella päivää Sibelius-museossa, Wäinö Aaltosella ja Aboa Vetus & Ars Novassa. Aboa Vetuksen rauniokorttelin saloihin opastava yleisökierroskin on maksuton. Lapsellista museohistoriaa löytyy helposti Turun linnasta, Biologisesta museosta, Käsityöläismäeltä ja Apteekkimuseosta.

Päivän huipennus Aurajokirannassa
Turuilla ja toreilla on eloa, kun Turkuseuran Pelimannit ja paikalliset bändit esittävät Vanhalla Suurtorilla musiikkia ja murrejaosto lausuu runoja Turun murteella. Lapsille luetaan Turun sanataideyhdistyksen toimesta satuja tunnelmallisessa satuteltassa. Lisäksi ohjelmassa on streetbasketia, kisailua, ilmapalloja, pomppulinna, ruokakojuja, lätynpaistoa ja ongelmanratkaisutehtäviä. Onpa trendinmukaisena houkuttimena myös nuorisovaltuuston ylläpitämä Pokémon GO -lure ja sisäistä zeniään etsiville pop up -jooga. Päivä huipentuu ilotulitukseen, joka on toiminut Turun päivän closurena jo yli neljäkymmentä vuotta. Silloin Aurajokiranta tulvii ihmisiä kuin uuden vuoden vaihtuessa.

Itse olemme useana vuonna kiertäneet tuona päivänä kaupunkia ja aina löytäneet jotain uutta. Lie selvää, että tulevina vuosina viemme myös Taavan tutustumaan Turkkuseen ja sen vaiherikkaaseen historiaan. Päivä on pala parasta Turkua. Ei pelkästään paikallisille vaan myös vierailijoille. Jos on kiinnostunut Turku-ähkystä, niin silloin kannattaa apajille suunnata.  Tämän vuoden päivä oli eilen, ensi vuonna palataan taas astialle. Tul sääki :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Selvitysprosessissa vanhemmuus

"Kutsu isyyden selvittämiseen". Lastenvalvojan kirje odotti postilaatikossa synnytyssairaalasta kotiutujia. Kerrankin virkamieskoneisto oli ollut nopea. Sittenpä luuria käteen ja neiti valvojalta tiedustelemaan tapaamisen agendaa tilanteessa, jossa isyyttä ei ole selvitettänä. Meille kerrottiin isyyden selvitysprosessin keskeyttämisen olevan virallinen virkamieslausunto, jota varten järjestetään synnyttäjän kuuleminen. Avot. Henkkarit mukaan ja naisperheenä kohti naapurikaupungin lastensuojelua.

Lastensuojelun ovi on lukossa. Soitamme kelloa. Avaamaan tullut herrasmies katsoo meitä uteliaana; "Niin?" Pääsemme sisään kun osaan sanoa lastenvalvojamme nimen. Odotusaulassa ilmoitustaulu toitoittaa: "Oletko kyllästynyt huumeiden käyttämiseen? Mielenterveyden käsi. Nuorisoaseman avoin olohuone. Tietoa perheasioiden sovittelusta. Eronnut isä tai äiti, tule meille vapaaehtoiseksi. Pyydä apua. Tarinaa voi aina muuttaa. Toivotko itsellesi uutta ystävää?" Aivan. Apua ja tukea kaikille. Sateenkaaren värejä taululla ei näy.

Kutsu postitettu kaksi päivää syntymän jälkeen.
Lastenvalvoja on nuori, mukava nainen ja tapaaminen varsin mutkaton. Jutustellaan meidän perhemuodosta ja tavasta, jolla lapsi on saanut alkunsa. Mukanani on varmuudeksi myös Väestöliiton hoitosopimukset alkuunpanotavan vahvistamiseksi, mutta niitä ei kaivata. Isyyden selvittäminen keskeytetään lausunnolla: "Lapsi on syntynyt hedelmöityshoidoista annetun lain 1 asetuksessa tarkoitetun hoidon tuloksena naiselle, joka on saanut hoitoa yksin, ja on selvitetty, että siittiöiden luovuttaja ei ole mainituin lain 16 asetuksen 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suostunut siihen, että hänet voidaan vahvistaa hoidon tuloksena syntyneen lapsen isäksi."

Sen jälkeen olen virallisesti yksinhuoltaja. Piste. Kaksin, mutta yksin. Lastenvalvojalle sateenkaariperheiden edut ja esim.vanhempainvapaat ovat vieraita ja niistä jutellaan hyvä tovi samalla kun virkanainen sylittelee Taavaa. Kerromme miten uusi äitiyslaki olisi varsin suopea meille, jotka yhdessä tuumin hedelmöitysklinikan kautta lapsen hankkivat. Nykyisellä laisäädännöllä Taavalla ei ole mahdollisuutta kahteen juridiseen vanhempaan, sillä "susiparina" emme ole Kelan silmissä mitään eikä meillä ole mahdollisuutta perheensisäiseen adoptioon. Lopputulemana valvojan hämmennys ja vähemmän virkamiesmäinen lausunto off-the-records: Epäreilua. Onhan toi nyt ihan perseestä :D

Niihän se on. Vaikka itse sitä on tilanteeseen sulautunut. Olemme tyytyväisiä siitä, että esim. adoption evääminen selvisi meille jo raskausaikana adoptiolakia tavatessani. Olisi ollut aikamoinen pettymys jos suurin toivein synnytyksen jälkeen olisimme astelleet Pelan toimistoon vain kuullaksemme, ettei adoptio ole mahdollinen koska parisuhdettamme ei ole rekisteröity. Oravanpyörävaikutuksena Eiralla ei täten myöskään ole Kelan silmissä mahdollisuuttaa pitää isyys- tai vanhempainvapaata, jonka saaminen edellyttäisi adoption toteutumista ennen Taavan 1-vuotis synttäreitä. Suhdemuodostammekin Kansaneläkelaitos sivuillaan vielä erikseen tuumaa: "Jos samaa sukupuolta olevat henkilöt elävät yhteisessä taloudessa mutta eivät ole rekisteröineet parisuhdettaan, heitä ei katsota avio- eikä avopuolisoiksi." Aivan. Tilastossa minä olen Taavan yh-äiti ja Eira mun kämppis, kunnes ristiäisten jälkeen haen käräjäoikeudelta tyttärelleni toista huoltajaa. Kun oheishuoltajuus (toivon mukaan ns.läpihuutojuttu) myönnetään, meille Eiran kanssa tulee yhteishuoltajuus ja Taavalla on paperillakin turvanaan kaksi aikuista. Silloinkin juridisesti leijonaneidolla on vain yksi vanhempi. Virnistän vinosti.

Paperilla asialla on väliä. Ei arjessa. Arjessa byrokratian jäykkyys todentuu vasta, kun jotain surullista, se ikävin vaihtoehto, tapahtuu. Ilman sitä me määritämme perheen. Vanhemmuus kasvaa perheessä. Se on osa meitä, osa tytärtämme. Tyttömme ei lapsuuden viattomuudessaan huomaa siinä mitään erikoista, että kotiamme asuttaa vain naisia. Vasta ympäristön hämmästys saa hänet aikanaan hämmentymään. Siihen asti kaikki on viattomin silmin niinkuin pitääkin - maailma makaa juuri kohillaan, siten kuin yhdessä oomme sen pedanneet <3