sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Asennushommia katosta lattiaan

Raksaviikolla 41 viimeinen ulospäin näkyvä rakennustyömaa-maamerkki katosi, kun raksaovi vaihdetti pääoveen ja oven ympärys listoitettiin.


Muuten tehtiin aikataulun mukaan sisätöitä. Laatoitustyöt saatiin valmiiksi laatta-asennusten osalta. Kylppärissä laatoitustöitä oli hidastanut suoristettavien seinien ohella laatimani erikoisladonta. Sievin pakettiin kun kuuluu myös tehosteet (raidat tms.), jos ne vaan suunnitellaan selvästi ja käytettävistä matskuista.


Me ei olla mitään sisutussuunnittelijoita, mut jotain spessua kaivattiin. Mä en halunnut ihan yksiväristä, eikä Eira halunnut raitatyyppisia tehosteita. Valkoisen 20x40cm vaakalaatan aisapariksi päädyttiin suunnittelemaan tummemat tehosteseinät. Idean erikoisladonnasta poimin netistä. Piirsin tehosteseinään toivomani ladonnan ja toimitin sen Oulaisten Värisilmään arvioitavaksi. Alkuun vastaus oli, ettei ladontaa voi tehdä haluammallamme laatalla. Kun työmaalle kuitenkin tuli taitava laatoittaja, otin asian varovasti uudelleen puheeksi. Laattamies mallasi laattoja ja lupasi katsoa asiaa. Piirsin ladonnan ruutupaperille ja jäin jännittämään miten käy. Kun lopputuloksena seinässä ilmestyi eläväpintainen laatta yhdistettynä erikoisadontaan, kihisimme tyytyväisyydestä.



Loppuviikkoon mennessä saumauksetkin oli pääosin tehty. Silikonien asennus aloitettiin
WC-tiloista. Samalla WC kalustettiin. Peilin sijoittelu aiheutti päänvaivaa. Jos se tulisi pystyyn, välitilalaatta olisi jäänyt matalaksi tai kiertänyt peilin. Päädyttiin vaaka-asennukseen ja pian huomattiin, ettei Omegalta tulleen peilin kiinnityslistat (suunniteltu 60cm sivulle), näyttäneet hyvältä kun ylä/alareunan pituus muuttui olemaan 100cm. Dämit.


Eiran kanssa punnittiin hommaa ja päädyttiin ostamaan uusi peili, joka mätsäisi tilaan. Sadan kierron jälkeen sopiva löytyi K-Raudasta. Asennus ei silti sujunut kuin Strömsössä, sillä hankkimalle lampun alle asennettaessa paikka tarvisisi mennä prikulleen oikein. Koska sähkäri ei ollut vielä kytkenyt lamppua, ei peiliä tohdittu rouhia paikoilleen, vaan se jäi kaappiin odottamaan parempaa aikaa.

Kodin ilme alkoi todenteolla muuttua, kun laminaattien asennus alkoi. Harmaan betonin alkaessa peittyä vaaleanharmaalla rustic lankkulaminaatilla, sitä hämmentyi oikein itsekin. Huoneet alkoi näyttää huoneilta. Asentaja puhdisti betonipintaa sitä mukaa kun eteni, mittaili, leikkeli ja naksutteli lattiaa paikoilleen. Me siivottiin, siirreltiin raksatavaroita ja koitettiin saada tilaa lattiapinnoille. Välillä tuntui epätoivoiselta, sillä laittoi kamaa mihin tahansa, oli se aina tiellä, koska sitä oli vielä niin paljon. Onneksi autotalli oli lämpimänä, joten sinne saatiin suojaan tavaraa, jota ei akuutisti tarvita.


Lattian edetessä riittävän pitkälle kuorittiin kodinkoneetkin pois paketeistaan ja asennettiin paikoilleen. Alunperin sekä jääkaappi että pakastin oli piirrustuksissa käyttömukavuuden vuoksi suunniteltu vasenkätiksi (Omegakeittiöiden edustajan ehdotus). Molemmat toimitettiin oikeakätisinä. Nättiä. Lupasin asentajalle, että hoidamme itse kätisyyden vaihdon. Samalla karsin itseltäni 50% työstä, kun päätin et ovet avautuvatkin pariovien tapaan. Olinkin aiemmin tullut jo katumapäälle kaksoisvasenkätisyyden kanssa, sillä keittiön ollessa kasassa oli helpompi arvioida avauskaaria ja etäisyyksiä kuin keittiösuunnitelmaa tehdessä.

Listahommia riitti. Kattolistat oli edellisellä viikolla saatu viittä vaille valmiiksi. Niissä oli eniten kääntelemistä, kun katossa on kulmia ees sun taas ja asennettavana oli puinen koristeuritettu 6cm leveä kuperalista. Haasteellisesta asennuksesta huolimatta loppujälki oli varsin siistiä.


Viikon aikana ikkunoiden listoitustyöt saatiin maaliin ja väliovienkin listat asennettiin niiltä osin kun ovet oli paikoillaan. Samoin kynnykset. Väliovien lukkojen kanssa asentaja tiedusteli toiveitamme. Lukkosysteemejä oli suunniteltu kolmeen oveen. "Wc:n ovi on selviö, mutta mihin muualle laitetaan?" Hmm.. Moni haluaa, et kylppärin ovi on lukittava. Mulla jotenkin takaraivoon on iskoistunut, et lukittuva suihkuhuone ei ole turvallinen. Jos kaatuu, jos saa sairaskohtauksen, jos synnyttää (okei, ei hirveen todennäköistä jos ei oo raskaanakaan), jos perheessä on pieniä lapsia, jotka lukittautuvat vahingossa kylppäriin. Milläs sitte autat? Päädyttiin laittamaan lukot pukuhuoneen ja kodarin sisäoviin, jolloin "saunaosasto" saadaan suljettua mut apuun pääsee aina ulkokautta. Nää on näitä pieniä päätöksiä, joiden kanssa oppis elämään tehdään se sitte niin tai näin. Erityisen kivalta kuitenkin tuntuu, et asentaja kysyy toiveita. Se on hyvää asiakaspalvelua. Ei pakollista, mut todellista plussaa.


Saatin myös ilmainen neuvo; kannataa hankkia rullallinen aaltopahvia, jonka levittää siivotuille laminaateille. Näin työmiehet kulkiessaan kurakelullä kengät jalassa eivät vaurioita valmista lattiaa. Ja mehän toteltiin salamana. Oikeastaan itsekin oltiin pistetty merkille miten hyödyllinen on laatoittajan kodariin/tuulikaappiin työskentelynsä ajaksi levittämä räsymatto. Viikonlopun siivouksen yhteydessä terasseille tuotiin kuramatot ja kulkukäytävät peiteltiin vanhoilla matoilla/aaltopahvilla. Niillä kelpaa turvakengilläkin paseerata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)